tiistai 3. helmikuuta 2015

Fourteen

I'm addicted I'll admit. 
But you don't have the proof >:D! 


Torstaina hain postista jälleen paketin alan olemaan tuttu asiakas, eh.
Ihmettelin itsekkin, mikä se olisi, koska lappusessa luki sen olevan 'pikakirje' O____O.
No kyseessähän oli kuitenkin Pullip stylen paketti, jonka sisältä paljastui pikkuinen Isul Neko Neko Mao Mao.

Isul Neko Neko Mao Mao 

Isul Neko Neko Mao Mao#2 

Jotkut ovat saattaneetkin nähdä muutaman kuvan pikkuisesta Instagrammissa :3.
Olin kauan sitten ihastunut Isul Mao:on, mutta kun se meni sold outiksi kaikkialla ja löysin Neko Neko Mao Maon päätin, että hankin tämän pojun paikkaamaan Maon suloisuutta. 
Suunnittelin pitkään kaikenmoista tälle nukelle, mutta jokin aika sitten Isul Maoa tuli taas myyntiin ja olin aivan innoissani ;______;. 

Rinran

Tilasin kuitenkin tämän söpöläisen, koska sille on ollut silmätkin monta kuukautta ripsineen odottelemassa ja Makoton vanha peruukkikin on odotellut, että pääsee tämän päätä koristamaan :D.
Mutta en ole vielä vaihtanut mitään pois, koska odottelen toista pakettia ;3.

Mutta pidemmittä jaaritteluita, niihin kuviin.


Ritsu Ritsu#2 Ritsu#3 Ritsu#4 

 Hänen nimensä on Ritsu Kamigawa :>.
Olen ihan rakastunut noihin stockkeihin ne on niin ihanaiset.
Minulla on varmaan kamalan surkea tuuri, sillä aina, kun tilaan Pullip style:stä nuken siinä on jokin vika/virhe tmv.
Tällä kertaa Ritsulla oli suurehko reikä päälläsä olleessa paidassa (se on muuten Lucan päällä alla olevissa kuvissa).
Ja sen toiset alaripset on paljon vaaleammat kuin toiset. Tai sitten olen silmiltäni viallinen, kun äiti ei moista virhettä spotannut U_____U.
Noissa pakettikuvissa se näkyy hieman kyllä. 
Rakastuin muuten mustavalkeuteen -se sopii Ritsulle niin hyvin >w<.
Olen muuten ehtinyt jo antaa lempinimenkin -Rinran- Ritsulle T^T.

Niin. Ja koska ne stockit oli niin awesomet halusin kokeilla tälle kaksikolle niitä...
Nuo tennarit on muuten Lucan ekat sille ostamani kengät O^O...
  If you touch even a hair of him -I'll kill you!

That gun...

Umh...

Lucasta on tullut aika agressiivinen poika, kun se tuntuu luulevan, että kaikki haluaa pölliä Stanleyn siltä...
Mutta ei sen silti tarvitsisi omia Stanleyta itselleen noin paljon >8I.
Pfffft.

Ja ei. En ole ollenkaan tykästynyt keittiön penkkiin kuvauspaikkana.
Mutta kun siellä on niin valoisaa `^´.
Ensi kerralla laittelen muutaman kuvasen Nevianista, jolle vaihdoin tänään obitsun ja varmaankin pikkuisen 'tarinan' kaltaisen hommelin :>.
JA ajattelin myös käydä uhrautumassa ulkoilmalle Hanabin ja Ôkamin kera n___n.
Toivon teille mukavaa alkuviikkoa -nähdään muutaman päivän kuluttua taas \(^O^)/.

10 kommenttia:

  1. Oih, ihana Ritsu <3 Onneksi olkoon uudesta tulokkaasta! Tykästyin etenkin noihin mustavalkoisiin kuviin :3

    VastaaPoista
  2. Oi niin söppeliini tuo Neko Neko mao mao ! ❤³❤ Odottelen tuosta söpöliinistä kyllä kuvia x 3 Ja ihanat nuo loppu kuvat noista kahdesta pikkuisesta ! '3'!
    Mulla on myös niinku käyny mun toisella nukella noin ku Se ollaan tilattu pullip stylesta niin siinä olikin joku pikku vika >: c Vähän ärsyttävää ku on niissä nukeissa vikoja ja sellatteita vaatteita joita ei oo ommeltu kunnolla. Ne pullip perheen nuketkin maksaa että kai nyt ne vois tehdäkkin huolellisesti eikä vaan niin että niissä on pikku virhe "ei Se haittaa" ..No en mä nyt tullut tänne valittamaan mitään pullip stylesta : D
    Onnea tuosta Neko Nekosta! ♡
    T:Siniapila

    VastaaPoista
  3. Ihana uusi herra :3 Ja suloisia kuvia!
    Muuten, minkä mallinen Luca on? :3

    VastaaPoista
  4. Ooo ihastelin jo Flickrissä mutta iih jälleen yksi minunkin suosikki-Groovenukeista löysi tiensä sinun luoksesi! :D Kissapojat on parhautta ja tuo Neko neko mao maon stock myös~

    Jos olisin Luca niin minäkin olisin omistushaluinen Stanleystä! x3 Tuo puna-musta-valkea teema sopii kaksikolle niin hyvin~ Ovatko nuo raidalliset legginsit myös Nekoneko Mao Maon stockista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo raidalliset sukat (oi kyllä O___O) Stanleyn päällä on Neko neko mao maon stockeista :o. Yllätyin itsekkin, kun huomasin, ettei niistä puutu, kuin pieni palanen ja ne olisivat sukkahousut... Nuo stock kamat on kyllä aivan ihanaiset molemmilla Maoilla :).

      Poista
  5. Waau, aivan ihania kuvia, super söpöjä ! ; o ;
    Oot mahtava kuvaaja, ja kadehdin kuinka hyvin osaat isuleita kuvata, nams. ! ♥
    Tää uus poju on ihana, ja awws sulan kohta tolle karhuhupulle, ihanan karvainen ; - ; ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aw, kiitos ;w;. Tuo huppu on kylläkin olevinaan kissahuppu (neko=kissa). Mua hitusen ärsyttää, kun vasen korva ei tahdo pysyä pystyssä vaan menee makoilemaan taaksepäin >.<.

      Poista
  6. Oiij onnea uudesta suloisuus-pojusta nun <3

    cheerful-doll.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. WAAAAH ihana uusi poika <3
    tuunkin varastaan sen eiku

    ja luca ja stanley aa ihanat ♥

    VastaaPoista