sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Laatikot ja hieman muutakin

Alkuun laitan muutaman kuvan arkuista ennen ja jälkeen maalaamisen :). Väri on siis harmahtava violetti. Molemmissa. Myöhemmin sisustamme ja koristelemme mahdollisesti myös niistä hieman omalaatuisemmat. 1363598232598

Ylhäältä näyttää siis tältä, tavallinen suorakaiteinen kapea laatikko kullanvärisellä lukolla. 1363598235409

Auki olevassa näkyy viinipullon kaulalle tehty tuollainen kolo, jotta pullo ei heilu ja kaula katkea :). Meidän tapauksessa se on mainio kohta kaulalle, kunnon pehmusteiden jälkeen tietenkin.
  1363598285559

Sivulta se on tälläinen. kuvassa ei näy kovin hyvin, mutta se on pyöreähkö ylhäältä. Pienilukkoisempi olisi ollut somempi, mutta emme löytäneet sellaisia. 1363598360060

Maalauksen jälkeen pohja näytti tältä :).
1363598361444

Sitten muutama kuva keskiviikolta :). Maanantaina Rose tilasi cyberiltä kenkulit tytöille, joten napsin hyvin onnellisena muutamankymmentä kuvaa, kun ne keskiviikkona sitten saapuivat ja haimme ne :D. Mutta tänne en taida laittaa kuin nämä kolme. Kuvissa on myös heille käsin tehdyt vaatteet... skeitti
 Ensin Miru uuden hattunsa, mekkonsa ja kenkiensä kera, sekä varmaan jokatoisella ainekin olevan sormiskeitin kera. hengh

Hmh... tästä kuvasta huomaa, että minä en osaa oikeastaan tehdä siististi pientä jälkeä käsin :'D. Mirun mekko on siis minun kaavoittama ja käsin ompelema, siniset muovihelmet olkapäillä ovat 'nappeja' ja ne voi avata mekkoa riisuessa. Pipo taasen on harmaata huopaa ja ommeltu koneella, sekä siihen lisäsin 'korvakoruksi' yhden korurenkaan. Yamin paita on myös minun kaavoittama ja leikkaama, mutta Rosen ompelema. Hihat ovat hieman epäonnistuneet ja näyttää hieman paljastavalta ilman alaosaa :'). Mutta tänä päivänä me osaamme jo tehdä vaatteita nukeille, kunnolla. Viikko kesti ja tajusimme viimein lopullisesti idean jolla vaatteet saa paremman näköisiksi ;). yaru skeitti
Tässä kuvassa näkyy Yamin upeat kengät joissa on kivana yksityiskohtana ketjut ja tuollaiset läpät johon ne on kiinnitetty. Lisäksi Yamilla on aivan upouudet hiuspinnit päässä. Seuraavassa postauksessa onkin uudella putkella napsittu kuvia, mutta siitä lisää luultavasti huomenna ;).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti